Maalaistyttö kaupungistuu


Ihan hullu puolivuotinen takana, on niin paljon kerrottavaa.


Viime talvena, yhtenä iltana toivottaessani äidilleni hyvää yötä, sanoin yhtäkkiä, "Äiti, mä haluaisin muuttaa Jyväskylään." Tuntuu edelleen uskomattomalta ja yhdeltä sadunomaiselta unelta kirjoittaa seuraava, mutta mä muutan sinne minne haaveeni yhtenä tavallistakin tavallisempana iltana ulottuivat, Jyväskylään.

Ja niin siinä kävi - maalaistyttö kaupungistuu. Ihan hullua, ja just siks niin äärettömän ihanaa.



Mä uskon, ettei pääasia tässä muutoksessa oo muutto, uusi kaupunki tai uudet koulut. On aika päästää irti tutusta ja turvallisesta, koskettaa varpailla kylmää vettä ja loppujen lopuksi hypätä pommilla tietämättä milloin pohja tulee vastaan. Tunteet tästä kaikesta muuttuvat kokoajan. Pelottaa, jännittää, hymyilyttää, naurattaa, kutkuttaa ja itkettää - niin onnesta kuin pelostakin. Oon ollut niin kiireinen ensin koulun ja nyt kesätöiden takia, etten oo edes kerennyt kunnolla sisäistämään sitä mitä kaikkea tässä on tapahtunut ja tulee tapahtumaan. Tänään leikin mansikkamaalla koiramme kanssa. Koiramme oli haljeta ilosta ja minä myös, kikatin niin kovaa kuin vain jaksoin. Olin niin suunnattoman onnellinen. Tulen samankaltaisten hetkien jälkeen jotenkin apeaksi, sillä surustun siitä, mitä joudun jättämään tänne.

Eniten pelottaa kuinka sopeudun muualle. Täällä maaseudulla kuitenkin on vain niin mun paikka. Pellonreunoja kulkiessani ja kanoja ruokkiessani kaikki on hyvin, yksinkertaisesti. Eilisilta oli jotenkin maaginen. Katsoin kahdelta yöllä tähtiä huoneessani pehmeän jazzin syleilyssä ilman, että mikään katulamppu tai liikenne ja kotiin haahuilevat ihmiset olisivat voineet rikkoa tuon hetken. On rauhoittavaa tietää, että vaikka muuttaisin minne kolkkaan tahansa tällä planeetalla, olen aina saman tähtitaivaan alla. Kaikki pahvilaatikot ja sanomalehtitupot tuntuvat silti oudoilta. Enkä osaa edes pakata mitään. Oon vain kasannut huoneeni nurkkaan uhmaavan näköisen kasan kaikkea joita luulen tarvitsevani joskus. Jos ne vielä joskus päätyisivät laatikoihin asti.

 Jonain päivinä ei edes tunnu miltään, kunhan muutan, mutta hetken mietittyäni havahdun pitäväni itse itselleni henkistä preppauspuhetta siitä, että tää kannattaa. Uskon paria päivää ennen muuttoa iskeneen epävarmuuden kuuluvan tähän vaiheeseen. En olisi kuitenkaan koskaan painanut niin paljon hommia keväällä tätä varten jos en olisi itse uskonut ja tiennyt onnistuvani. Eikä se haittaa, vaikka tunnen olevani ajoittain eksyksissä, sillä välillä pitää lähteä tyhjin käsin tietämättä huomisesta jotta voisi saada vastauksia. Meitä pelottaa, kun me ollaan tekemässä jotain ihan älyttömän rohkeaa. Lause, johon palaan joka kerta, kun sydämeeni sattuu ja tahtoisin jäädä tänne niin käsittämättömän rakkaan perheeni ja ystävieni luo. 



Ja kotikodistani on kuitenkin hyvä lähteä juuri nyt. Pitäisi pestä vielä oman huoneeni ikkunat ja siirtää sänky sen kesäpaikalta, (parhaimmalta sellaiselta), patterin edestä ja ikkunan alta. Koleiden ilmojen koittaessa patterikin tarvitsee tilaa hengittää. Nyt on myös tämän maalaistytön aika nähdä kaupungin syksyn rytmi. Enkä edes kestä katsoa kuinka täällä maalla vuodenaika alkaa vaihtumaan päivä päivältä enemmän, sillä muuten en kohta pysty enää lähtemään. Nieleskelen kyyneleitä. Miten sattuukaan, että Samuli Edelmanin "Mahdollisuus" soi taustalla juuri nyt. (Multahan löytyy siis muuttosoittolista. :D)

Vanha huoneesi on jäänyt ennalleen
ovensuusta katon reunukseen
palatessas kaikki näyttää pienenneen

lähdetkö kauas
meetkö niin pitkälle 
kuin kotoas vain voit
vielä sun itkus öisin korvissani soi
kuinka sun käy
ihminen hauras
ja vaikka joskus vaarallinen 
on matka silti niin ihmeellinen

Oon aina pitänyt itseäni rohkeana, mutta en olisi kuitenkaan ikinä ikinä uskonut uskaltavanani tehdä jotain tälläistä. Hakemusta Jyväskylän kouluihin täyttäessä muistan sanoneeni opolleni "Apua" juuri ennen kuin lähetin sen. Mun sisäinen palo tähän kaikkeen taisi olla silloin jo niin suuri, ettei kukaan tai mikään pystynyt pidättelemään mua enää. Ja nyt mennään. tästä alkaa jotain niin hienoa. Kuten esimerkiksi mun ikioma elämä.

Päässäni alkaa joka kertaa soimaan aina Egotripin Matkustaja-kappale, kun ajattelen huomista, ylihuomista tai tulevaa syksyä. Niistä kun ei koskaan tiedä.

Kommentit