Oikeasta ajasta

Tunnustelen jokaisella sormenpäälläni näppäimiä, tuntuu hyvältä olla täällä taas.
Mistä kirjoittaisin? Olisi niin paljon kerrottavaa, etten osaa kirjoittaa kirjaimen kirjainta. 

 Luin pari päivää taaksepäin Tove Janssonin kirjoittamaa Kevätlaulun, jossa Nuuskamuikkunen matkaa kevään koittaessa kohti Muumilaaksoa kypsytellen kevätlauluaan mielessään. Sen hän soittaisi vasta, kun jokainen sävel olisi kohdallaan:
"Sen täytyi saada kehittyä, kasvaa kauniiksi, siitä piti tulla niin iloinen vakaumus, että kun hän koskettaisikin huuliharppuaan, sävelet hyppäisivät heti oikeille paikoilleen. "

Harvoin olen samaistunut jonkun toisen ajatuksiin näin samalla tavalla. Tyhjä tekstikenttä on möllötellyt useasti kuluneen syksyn ja talven aikana auki, mutten ole osannut kirjoittaa mitään. Olen sulkenut sen joka kerta todennen, ettei vielä ole sen aika. En sanoisi edelleenkään sataprosenttisesti, että nyt olisi oikea aika kirjoittaa, mutta nyt tuntuu riittävän oikealta ja hyvältä astella takaisin esiin.



En koe tarpeelliseksi luetella juuri tässä ja nyt kaikkea sitä, mitä on tapahtunut. Totean vain hiljaa hymyillen, että onpa ollut syksy. Olen oppinut itsestäni, ympärillä pyörivistä ihmisistä ja maailmasta paljon. Mutta sitäkin tyytyväisemmin voin toeta, että olen löytänyt juuri niitä oikeita, omia onnellisuutta tuovia jutskia. Olen myös hyväksynyt sen mitä tarvitsen - seikkailuja. Ja sen takia tässä elellään päivä kerrallaan, hypäten aina välillä (joskus liian useastikin) umpisokeana tuntemattomaan. 












Kuvat vieköön tämän tekstin loppuun. Todistettakoon niillä myös se, mitä olen viime aikoina tehnyt. Olin oikeasti pyörtyä, kun yhtenä aurinkoisena pakkassunnuntaina astelin ulos.

Kommentit