Siirry pääsisältöön

Tekstit

Videot

Levottomuudesta ja onnesta

Lähdin muutama viikko sitten katsomaan auringonlaskua takametsämme jälkeen avautuvan pellon reunalle. Luonto oli kamalan levoton. Sellainen, mitä se ei ole ennen ollut. Ihan kuin se ei tietäisi miten päin olisi ja mitä tulisi tai kuuluisi tapahtua. Tuntuu samalta. Koko kevät on mennyt yhdessä levottomuuden sumussa.

On ollut kaikenlaista. 
On ollut niitä päiviä, että miettii voiko tämä olla edes mahdollista? Mä oon ollut todella paljon ihmisten seassa ja toivonut sen jälkeen, että olisipa omaa tilaa. Ja kun istun polvet sylissä raivattuani omaa tilaa, toivoisin kaikista eniten, että olisipa nyt niitä ihmisiä ympärillä. On ollut myös niitä hetkiä ja päiviä, kun oon ollut sanoinkuvailemattoman onnellinen ja kiitollinen. Niin, että oon kiittänyt kaikkia ympärillä, halaillut ja hymyillyt iltaisin idiootin näköisenä juuri ennen kun oon nukahtanut. Oon myös toteuttanut suurimman unelmani tänä keväänä. Se on niin kutkuttava ja ihana asia, ettei siitä haluaisi hiiskua. Sisälläni asustaa vielä…

Viimeisimmät blogitekstit

Aika huilata

Oikeasta ajasta

Syksystä muutama sana

Syksystä muutama sana

Lähimetsien retket